Pyydämme asiakkaitamme huomioimaan, että vallitsevan tilanteen vuoksi mihinkään tiloihimme tai risteilylle ei saa tulla, jos on yhtään flunssan oireita. Suosittelemme maskin käyttöä. Pysytään terveinä, pestään käsiä ja muistetaan turvavälit.

Tekemistä

Meillä saa, muttei tarvitse olla ihan jouten. Tarjoamme monenlaista menoa ja meininkiä kaiken ikäiseen makuun. Kultareitti – risteily maistuu varmasti koko perheelle. Saunan lämpö rauhoittaa kehon ja mielen. Ja mikäpä olisi kauniimpaa kuin hemmotella omaa rakastaan.

Meille pääsee nyt myös julkisilla. Juna pysähtyy 2 kertaa päivässä Hillosensalmen asemalle. Kysy lisää numerosta 05 389 881. 

 

Lähivedet antavat mahdollisuuden veneilyyn, kalastukseen ja
virkistäytymiseen sekä talvella hiihtämiseen ja pilkkimiseen. Vaihtelevan kauniit maastot palkitsevat niissä patikoijan ja samoilijan. Pienellä säteellä löytyy useita mielenkiintoisia nähtävyyksiä, esimerkiksi kiehtova Hallan reitti. Lapsille riittä puuhaa ulkoilun ja pelailun merkeissä.

Tekemistä

Meillä saa, muttei tarvitse olla ihan jouten. Tarjoamme monenlaista menoa ja meininkiä kaiken ikäiseen makuun. Kultareitti – risteily maistuu varmasti koko perheelle. Saunan lämpö rauhoittaa kehon ja mielen. Ja mikäpä olisi kauniimpaa kuin hemmotella omaa rakastaan.

Lähivedet antavat mahdollisuuden veneilyyn, kalastukseen ja
virkistäytymiseen sekä talvella hiihtämiseen ja pilkkimiseen. Vaihtelevan kauniit maastot palkitsevat niissä patikoijan ja samoilijan. Pienellä säteellä löytyy useita mielenkiintoisia nähtävyyksiä, esimerkiksi kiehtova Hallan reitti. Lapsille riittä puuhaa ulkoilun ja pelailun merkeissä.

Etusivu » Tekemistä

Tiedotteet

Suljettu ajalla 8.10-16.10.2022

Ravintolamme suljettuna  8.10-16.10.22. Henkilökunta koulutuksessa. Puhelinpäivystys ma-pe klo 8-16 p. 05 389 881. Huomioi, että emme vastaa myöskään sähköposteihin tuona aikana.  

lue lisää

La 1.10 OktoberFest Orilammen majalla

Mukana menossa, Sanna & the Soundmakers tanssitta juhlakansaa. Herkkuja notkuva oktober noutopöytä, mm. rosvopaistia, bratwurstia, currywurstia, artesaanimakkaroita, bretseleitä jne... Hinta...

lue lisää

Lähiseudun nähtävyydet

Klikkaa napista ja siirry karttasivulle, josta näet muutaman ehdotuksen lähiseudun nähtävyyksistä.

Tekemistä tarjolla

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.

Kymenlaakson virkistysalueyhdistys

Kymenlaakson virkistysalueyhdistys

Ulkoilureittejä patikoijille ja maastopyöräilijöille. Orilammen Majalta lähtee 44 kilometrin mittainen Repokierros. Reporeittiä pitkin taas pääsee Mäntyharjulta Orilammen...

lue lisää
Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo

Näyttelyitä kesäaikaan ja tapahtumia ja konsertteja ympäri vuoden, on tarjolla Vuohijärven Luonto- ja Kulttuuritalolla. Kohde sijaitsee 14km Orilammen Majalta Kouvolan suuntaan,...

lue lisää
Repovesikeskus

Repovesikeskus

Teemaretkiä, välinevuokrausta, palveluja ja majoitusta on koottuna yhteen paikkaan Repovesikeskuksen nettisivulle. Myös Orilammen Maja on Repovesikeskuksen jäsen....

lue lisää
Fillarivuokraus

Fillarivuokraus

E-bikeja, fatbikeja, maastopyöriä, citypyöriä ja lastenpyöriä voit vuokrata fillarivuokrauksesta. Vuokraushintaan kuuluu myös lukko, kypärä ja renkaan paikkaustarvikkeet....

lue lisää
Suppailua!

Suppailua!

Vastaanotostamme voit vuokrata SUP-laudan käyttöösi. Hinta on 20€ / 2h ja 15€ / 1h. Ryhmävaraukset on hyvä tehdä ennakkoon puhelimitse tai sähköpostitse.

lue lisää
Tuuppa saunoo!

Tuuppa saunoo!

Vuokraamme saunoja ja saunatiloja retkeilijöille tai ryhmien illanviettoja varten. Pyyhevuokrauskin onnistuu, ja etukäteen tilattuna saunalle voidaan toimittaa syötävää ja...

lue lisää

Majoitu mukavasti

Katso monipuolinen majoitustarjontamme ja viivytä kotiinlähtöä vuorokaudella tai useammalla.

Orilammen maja ja lomakeskus

Voikoskentie 138, 47910 Hillosensalmi
Puh. 05 389 881 | Sähköposti info@orilampi.fi | www.orilampi.fi

Voikoski
Melkein pilvistä
Melkein pilvistä
13°C